(Tämä ei ollut kuolema, vain hervottoman pitkä ajatuskatkos. Kuolleeksijulistaminen useinmiten elvyttää minut.)
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaikutteita saa ja pitää ottaa. Yhtälailla olen kuitenkin myös sitä mieltä, että vaikutteita poimiessaan täytyisi punnita, onko niissä uudessa kontekstissaan mitään järkeä.
Jostain kumman syystä monilla 'mangapiirtäjillä' on tapana peilaamattomaan mangaan tutustuttuaan ihastua opuksen lukusuuntaan. Ilmiö on yksi yleisimmistä ja häiritsevimmistä wapanismeistä, joita länsipiirtäjät viljelevät. Kukaan näistä piirtäjistä ei kuitenkaan yleensä osaa perustella muuta hyvää syytä japanilaiselle lukusuunnalle kuin "mä tykkään tästä." Ja näinhän me saamme myös jättää pisteet ja pilkut minne haluamme, koska ei kukaan kielenhuollostakaan pidä. .nämmene nääkkyt aksok,naatnuus neesialinpaj nettis sede ätsät natiojriK (Tosin ne penteleet kirjoittavat välillä myös vasemmalta oikealle).
Tosiasia nyt kuitenkin on, että kirjoitusjärjestelmämme liikkuu vasemmalta oikealle. Peilaamaton manga on jokaiselle ensikertalaiselle näinollen melkoisen käsittämätön outolintu, joka sekoittaa katseenkuljetuksen melkoisen ikävästi. Totta kai kaikkeen tottuu, ja olen itsekin peilaamattoman mangan kannalla, koska alkukieli on japani. Materiaali on alunperin tehty lukusuunnan mukaan, ja sen peilaaminen kasvattaisi ainakin omaan silmääni häiritsevän määrän vasenkätisiä, puhumattakaan väärin päin puetuista kimonoista. Lukusuunta siis hanaa ehdottomana ykkösenä wapanilaista piirtosuuntaa vastaan.
Toinen, hiukan lukusuuntaan liittyvä asia on, etteivät vasemmalta oikealle kirjoittavat artistit yksinkertaisesti osaa piirtää oikealta vasemmalle. Ruutusommittelu on helposti joko kaoottista tai näyttää länsimaisesti luettavalta, vaikkei sitä olekaan. Puhekuplien lukujärjestys on käsittämätön. Aloittelijoilla on toki samaa ongelmaa 'normaalillakin' suunnalla, mutta harva hallitsee käänteisen. Olen kymmenet kerrat lukenut sarjakuvia sivutolkulla väärään suuntaan vain todetakseni, että kas vain, yksi wapanismi lisää, ihmekös tuo, ettei tuntunut järkevältä (tosin yhdeksän kymmenestä ei ole sen järkevämpi luettaessa oikeaan suuntaan) Eikös muuten nettisivun edellinen - seuraava -namiskojen pitäisi olla japanilaisella lukusuunnalla seuraava - edellinen? Eiköhän eteenpäin vievä nuoli määräydy nimenomaan kirjoitus- tai lukusuunnan mukaan? Toinen vastaan sotiva pointti on siis: Ette vain osaa.
Mahtaakohan japanilaista lukusuuntaa harrastavilla olla aina pieni haave saada työnsä julkaistua Japanissa, tuossa mangan ihmemaassa. Tätä varten on harjoiteltava väärään suuntaan piirtämistä henkeen ja vereen ja paremman perustelun puutteessa todetaan "Saanhan minä tehdä miten haluan."
Syy, jonka naurettavuudessaan voisi japanilaiselle lukusuunnalle melkeinpä hyväksyä, on tekijän vasenkätisyys. Oikealta vasemmalle liikkuessaan käsi ei suttaisi jo piirrettyjä ruutuja. Tätä perustelua en tosin ole koskaan kuullut käytettävän, varmaankin siksi, että jopa wapanisti tietää, ettei suurin osa japanilaisista ole vasenkätisiä.
Jos kirjoittaa sarjakuviensa dialogin japaniksi, voi kaikessa rauhassa oikeuttaa itselleen myös japanilaisen lukusuunnan. Suomeksi kirjoitettaessa seuratkaamme suomalaista lukusuuntaa.
sunnuntaina 1. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Mahtaakohan japanilaista lukusuuntaa harrastavilla olla aina pieni haave saada työnsä julkaistua Japanissa, tuossa mangan ihmemaassa. Tätä varten on harjoiteltava väärään suuntaan piirtämistä henkeen ja vereen ja paremman perustelun puutteessa todetaan "Saanhan minä tehdä miten haluan."
Alusta asti tuli mieleen että kyseessätaitaa olla juuri ja vain tuo :)
Vielä kun heittäisit blogitekstin niiden näkyville jotka tekevät tätä "japanilaisittan" ruutujen piirtämistä.
Se on enemmän oikeaa mangaa lukusuunnan takia vai sitten heillä on tuo hassu haave.
Oikealta vasemmalle kirjoittaminen tosin kuulostaa käsittämättömältä. Kuka oikeasti tekee näin? :DD
Oikealta vasemmalle kirjoittaminen on käsittämätöntä. Ei kukaan tee niin suomen kielessä, ja se on päivänselvää kaikille. Lukusuunnassahan on kärjistettynä kyse samasta asiasta, mutta mystisesti siinä tuntuu olevan ihmisten mielissä enemmän järkeä.
Olen samaa mieltä täysin.
Suomi ja Japanihan ovat ennenkin olleet ja tulevat aina olemaan kaksi täysin eri maata. Eri maat, eri kulttuurit. En vain ymmärrä..
Hyvin monessa paikkaa törmää juuri näihin "manganpiirtäjiin", jotka ovat niin parhaita piirtäjiä jonkun Katy Coopen "piirrä mangaa" oppaan avulla. Tottakai he sitten piirtävät oikeaa "japanilaista sarjakuvaa", kun hoksaavat että hahaa piirretään oikealta vasemmalle. (Suomen kieli - suomalainen lukusuunta plz.)
Tietysti kovin nuorten lapsien on vielä vaikea jaksaa etsiä asiasta enemmän tietoa, ja uskoa niitä jotka sitä heille kertovat.
Minua alkaa jo vähän enemmänkin ottaa päähän kun joka paikassa törmää pikkulapsiin jotka silmät kirkkaina selittävät melko kopioidun näköisen kuvan(jostain sailor moonista tietty) omassa kommentissa kuinka "tää on mun eka anime!!" :'DD
Maailmalle on levinnyt niin paljon fiktiota mangasta ja animesta, että voikun olisikin mahdollista korvata se kaikki puhtaalla faktalla. u_u
Vielä tähän loppuun, että itse olen vasenkätinen, mutta en todellakaan rupeaisi sitä käyttämään minkäänlaisena syynä oikealta vasemmalle piirtämiseen. :D Se vain.. jotenkin.. EI.
Näin lyhyesti ja ytimekkäästi: Todella hyvä teksti hyvällä pointilla.
Lähetä kommentti